Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
24.01.2012 - 20:56

Kävimme tänään Honeyn kanssa tiineys ultrassa, ikävin tuloksin. Pentuja ei ole tulossa nyt alkuvuodesta 2012 

 

01.01.2012 - 20:14

Honeyn juoksu alkoi tällä kertaa odotettua myöhemmin, mutta nyt on Goliat käynyt kylässä omistajansa Emelien kanssa ja kaikin puolin hyvin menneen vierailun tuloksia odottelemme helmikuun lopulla. Ultrassa käydään noin kuukauden päästä, jonka jälkeen tiedämme enemmän.

Isänä pentueessa tulee siis olemaan Goliat (Siphra's Pied Piper), Ruotsissa asuva suomalaissyntyinen komea ja aktiivinen uros. Emänä on oma kaunis kasvattimme Honey (Sawhorse's Better Be Sweet) , joka on myöskin isän tapaan energinen ja avoin ja hyvin monipuolinen harrastuskoira. Yritimme tätä yhdistelmää jo viime vuonna, mutta silloin pentuja ei tullut, toivottavasti nyt paremmalla menestyksellä.

Jos olet kiinnostunut pentueesta, ota yhteyttä.

23.12.2011 - 23:46

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2012!
Merry Christmas and Happy New Year 2012!

05.12.2011 - 13:51

Viime vuotiseen tapaamme aloitimme vuoden viimeisen koiranäyttelyviikonlopun viettämällä pikkujoulua hyvässä porukassa keilaten, syöden ja farkuista jutellen. Kamera jäi ikävä kyllä kotiin, mutta hauskaa riitti ja ensi vuonna taas uudelleen. Kiitokset kaikille jotka pääsivät osallistumaan tänä vuonna iloiseen seuraamme.

Lauantaiaamuna suuntasimme kohti messukeskusta ja koiranäyttelyä. Lauantaina farkut arvosteli suomalainen Säde Hohteri ja meidän koiria kehässä esiintyi veljekset Koodi ja Leevi (S. Party All Night & Party On), Nebra (S. Sharp Shooter) sekä nartuista juniori-ikäinen Zora (Siphra's Tattooed Dancer). Kaikki tiimin koirat saivat ERIn sekä SA:n. Koodi voitti luokkansa Leevin ollessa toinen. Nebra sijoittui valioluokassa kolmanneksi. Koodi oli PU-kehässä kolmas ja sai taas vara-sertin. Zora oli luokassaan toinen, mutta ei sijoittunut paras narttu -kehässä.

Sunnuntaina oli vuorossa uusi näyttelypäivä ja edelleen samat koirat, lisänä vielä valioluokassa ollut Luca (S. Shooting Sparks). Koodi voitti oman luokkansa taas saaden ERIn ja SA:n. Leeviä tuomari piti hieman feminiinisenä (!) ja antoi sille tällä kertaa EH:n. Valioluokassa Nebra ja Luca saivat molemmat ERIn, Luca oli kolmas luokassa saaden SA:n ja sijoittuen vielä PU-luokassa neljänneksi. Koodille ei tullut sijoitusta enää siellä, mutta vara-serti tuli silti kotiin viemisiksi. Zora sai tällä kertaa Leevin tapaan EH:n.

Jäimme katsomaan molempina päivinä ryhmäkehätkin loppuun asti ja sunnuntaina farkuilla menikin hienosti. Ensin Maria Westmanin Farao Anubis-kennel sijoittui toiseksi kasvattajaryhmissä ja sitten venäläinen narttu Flower of Sun Reedly Road  Bahar "Teah" voitti viitosryhmän ja myöhemmin sijoittui vielä BIS-kilpailussa toiseksi. Onnittelut omistajille!

Nyt rauhoitumme joulunodotukseen ja sitten suuntaamme katseet jo seuraavalle vuodelle.

21.11.2011 - 20:32
 
Upea näyttely viikonloppu Jyväskylässä!
"Nebra
" S' Sharp Shooter, molemmilta päiviltä ERI1 SA PU1 ROP cacib
"
Koodi" S' Party All Night la: ERI1 SA, su: ERI1 SA PU3 sert
"
Venus" S' Party Animal la: ERI1 SA PN2 va-cacib SERT FI MVA su: ERI2 SA PN2 va-cacib
"
Zora" Siphra's Tattooed Dancer la: ERI1 SA PN4 su: ERI1 SA PN3 sert
ja "Luca" S' Shooting Sparks kävi esiitymässä junnu kehässä ja yhteistyö oli kuulemma sujunut hienosti. Jatkoonkin 8 parhaan joukkoon oli pari yltänyt! Harmi ettei ehditty kehän laidalle katsomaan!

Muutama kuva Jyväskylän kehistä http://sawhorses.kuvat.fi

Nyt sitten vain odoteellaan pari viikkoa ja päästään nauttimaan tämän vuoden viimeisestä näyttelystä Messarista ja sen tunnelmasta!
25.10.2011 - 21:14

Odottelemme Honeylle juoksuja alkavaksi nyt tässä lähiaikoina. Tarkoituksena on yrittää uudelleen yhdistelmää, jonka toteutus jäi hieman vajaaksi viime keväänä.

Isänä pentueessa tulee olemaan Goliat (Siphra's Pied Piper), Ruotsissa asuva suomalaissyntyinen komea ja aktiivinen uros. Emänä on oma kaunis kasvattimme Honey (Sawhorse's Better Be Sweet) , joka on myöskin isän tapaan energinen ja avoin ja hyvin monipuolinen harrastuskoira.

Jos olet kiinnostunut pentueesta, ota yhteyttä.

27.07.2011 - 20:00
 
 
NÄYTTELYTULOKSIA
 
Farkkushow 4.6.2011

Tuomari Sofie Lönn, kennel Enigma, Ruotsi

Urokset
Nuortenluokka
Sawhorse's Party All Night 2KP
Avoinluokka
Sawhorse's Sharp Shooter 1KP VSP-AVOIN
Sawhorse's Hot Shot 3
Sawhorse's Lord Of The Dance 4
Käyttöluokka
Sawhorse's Shoot Straight 1KP VSP-KÄYTTÖKOIRA '

 
Nartut
Nartut Babyluokka
Siphra's Tattooed Dancer 1KP BIS-BABY, BIS-LIIKKEET, BIS-SYMPPIS
Junioriluokka
Sawhorse's Sweet N' Wild 2
Nuortenluokka
Sawhorse's Party Animal 4KP
Avoinluokka
Sawhorse's Singapore Sling 4KP
Käyttöluokka
Sawhorse's Redsnout Dancer 2KP
Sawhorse's Baileys 3
Kasvattajaluokka
Sawhorse's 4KP
 
Farkkukerhon erikoisnäyttely 5.6.2011
Tuomari Barbara Ruth-Smith, kennel Blueskies, Ruotsi
 

Nuortenluokka
Sawhorse's Party All Night ERI1 SA PU1 SERT ROP BIS
Sawhorse's Life Is A Party ERI3
Avoinluokka
Sawhorse's Lord Of The Dance ERI1 SA PU2 VA-SERT
Sawhorse's Sharp Shooter ERI2 SA
Valioluokka
Sawhorse's Shoot Straight ERI
Nartut
Nuortenluokka
Sawhorse's Party Animal ERI2 SA
Sawhorse's Party Beast EH
Käyttöluokka
Sawhorse's Redsnout Dancer ERI1 SA BIS-KÄYTTÖKOIRA
Valioluokka
Sawhorse's Bristol Cream EH
Kasvattajaluokka
Sawhorse's 2KP
 
Tuusula 2.7. kr.
Tuomari Jarmo Vuorinen

Urokset
Sawhorse's Party On ERI1 SA va-sert
Sawhorse's Better Than You ERI2
Sawhorse's Sharp Shooter ERI3 SA PU3

Nartut
Sawhorse's Better Reason EH
Sawhorse's Better Be Sweet ERI1 SA PN1 VSP
Sawhorse's Bristol Cream ERI2 SA PN2

kasvattajaluokka
knl Sawhorse's 1KP

Ulkomailta

Käväisimme kesälomareissun Ruotsissa Koodin (S. Party All Night) ja Venuksen (S. Party Animal) kanssa. Osallistuimme viikonlopun aikana kolmeen näyttelyyn aloittaen kansainvälisestä näyttelystä lauantaina, jatkaen sunnuntain farkkukerhon epävirallisesta vielä maanantain perinteiseen ja historialliseenkin entiseen ns. Skoklosterin vinttikoiraerkkariin. Mukavan reissun kruunasi Koodin hieno voitto maanantain vinttikoiraerikoisnäyttelyn isossa kehässä kun se voitti koko näyttelyn nuorten luokan koirat ollen Best In Show-nuori. Tuomarina ryhmässä oli Janet Littell-Adam USA:sta.

 
Lauantai, Köping int. Tuomari Barbara Ruth-Smith, Ruotsi
Koodi ERI1 SA PU4 Va-Se
Venus EH
 
 
Sunnuntai, SvFK:n epävirallinen, tuomari Sofie Lönn, Ruotsi
Koodi NUO2, KP. Pääsi parhaat liikkeet kilpailuun.
Venus NUO1, KP, VSP-nuori
 
Maanantai, SvVk:n virallinen erikoisnäyttely "Skokloster", tuomari Espen Engh, Norja
Koodi ERI1, SA, Va-se, ROP-NUORI, BIS1-NUORI
Venus ERI
 
 

***

MAASTO

KV/INT PMM-11 Tampereen ympäristö 9.-10.7.2011 MAASTOT
Luca, Sawhorse's Shooting Sparks, pisteillä 219+180=399p. 6. sija
 
EMM-2011, Hollanti
Friidu, Sawhorse's Party Beast, edusti ainoana faaraokoirana Suomea tänä vuonna maastojuoksun Euroopanmestaruuksissa ja teki sen tyylillä. Ensimmäistä kautta juokseva Friidu tuli kovassa kilpailussa toiseksi, häviten vain 4 pistettä voittajalle. Onnea Friidulle huoltojoukkoineen ja menestystä jatkossakin.
 
***

RATAKISAT

Oulu Juhannusrace 24.6.2011
Sijoitus 480m
1. Sawhorse's Dance Revolution 38,18
2. Sawhorse's Better Be Sweet 40,61s

HVK 50-v JUHLAJUOKSUT 2.7.2011, Tuomarinkartano

alkuerä
1. Siphra's Things Goin'On 37,64s
2. Pareesa Bersha Sat Ella 38,23s
3. Sawhorse's Party Beast 38,39s
4. Pareesa Aton Sa Ruu 38,48s

finaali
1. Siphra's Things Goin'on 37,29s
2. Pareesa Bersha Sat Ella 37,32s
3. Pareesa Aton Sa Ruu 38,28s
4. Sawhorse's Party Beast 38,39s


Kartanon kannu 13.7. TuomarinkartanoSijoitus 480m
Sawhorse's Dance Revolution 37,42
Sawhorse's Better Be Sweet 39,36

 

29.04.2011 - 13:33

 

Kiitos Britt-Marie tästä uudesta tulokkaasta Sawhorse's laumaan. Neidillä on todella mahtava reipas luonne! Zora (Siphra's Tattooed Dancer) on Johanna Valkaman kanssa yhteisomistuksessa ja asuu Johannalla.

 

 

 

 

 

24.04.2011 - 22:20

 

Ajattelimme järjestää aiempien vuosien tapaan pientä kokoontumista sahislaisten kesken farkkushown yhteydessä. Ajatuksenahan olisi, että päivät vietämme näyttelyssä ja illalla jaksamisen mukaan, vietettäisiin aikaa yhdessä muiden sahislaisten kanssa syöden ja jutellen mukavia. Aiempina vuosinahan meillä on ollut nyyttärimäisesti tuo syömispuoli ja samaa suunnittelimme tällekin vuodelle.

Olemme varanneet jo muutaman huoneen, joten jos tarvitset huonetta, kysy meiltä ensin, niin päästäisiin samoihin tiloihin mahdollisimman moni.

Farkkushowhun ja erikoisnäyttelyyn ilmoittautumiset menevät umpeen 4.5.2011. Tiedot näyttelystä löytyvät kerhon nettisivuilta osoitteesta http://www.farkkukerho.net/index.php?p=farkkuweekend2011.

Toivottavasti mahdollisimman moni pääsisi mukaan osallistumaan tai edes katsomaan paikalle. Olisi mukava nähdä teitä taas pitkästä aikaa.

 

 

14.04.2011 - 13:53

Harmittaa... Kävimme Honeyn kanssa eilen 13.4. ultrassa, eikä masussa ollut yhtään asukkia.

Päätimme kuitenkin yrittää uudelleen syksyllä! Suunnitelmana siis sama upea yhdistelmä Goljat  Honey ja pentuja toivomme alkuvuodeksi 2012!

 

Honey joutunee nyt kuulemma ankaralle dieetille ja treenit kisakautta varten alkavat vähän myöhässä, mutta sitäkin rankempana..